Toivon kaikkea hyvää

27.11.2023

Onneksi pian on joulu. Toivon ja rauhan aika. Toiveikkuuden aika.

Mitä sinulle toivon? Sinulle, kollegani, joka olet saanut kokea tämänkin vuoden haasteet, onnekkuudet, vaikeudet ja ilon hetket.

Toivon, että tuleva vuosi on työssäsi rauhallinen. Sinäkin ansaitset pedagogisen rauhan tehdä työsi niin kuin parhaiten osaat ja hyväksi ajattelet. Toivon, että et joudu puolustelemaan valintojasi sen paremmin esihenkilösi kuin oppilaiden tai heidän huoltajiensa suuntaan.

Toivon, että rauhallisuus tuo mukanaan mahdollisuuden keskittymiseen. Sinäkin ansaitset sellaisen työn ja sellaisen elämän, jossa ei jatkuvasti tarvitse tehdä monta asiaa yhtä aikaa. Jos opettaja ei voi keskittyä olennaiseen, hän ei voi tehdä työtään riittävän hyvin.

Opettajan työssä olennaista on keskittyminen perustyöhön: opettamiseen ja oppimisen ohjaamiseen. Se on myös osaamisen kannustamista, itsetunnon kohottamista ja oppimisen ilon löytämistä. Siis sellaista arkea, jossa opettaja ja oppija kokevat toimintansa merkitykselliseksi.

Ainakin minä saan merkityksellisyydestä voimaa. Saan sellaista voimaa, joka tekee työstäni ja opettajuudestani niin tärkeää, että tunnen edes joskus työn imua. Kun sekä opettaja että oppilas tietävät toimintansa merkityksen, se antaa syyn jatkaa oikealla tiellä kohti onnistumisia.

Olennaisuuteen keskittymisen ja merkityksellisyyden lisäksi toivon, että tulevana vuonna riität sellaisena kuin olet. Toivon, että sinunkaan ei tarvitse pyristellä kohtuuttomien odotusten vuoksi. Opettajasta ei irtoa sen enempää "hyötyä", vaikka kehittämistyön varjolla annetaankin vuosi vuodelta uusia oheistöitä.

Toivon, että tulevana vuonna sinulla on aikaa myös itsellesi. Omaa aikaa omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen: vapaa-aikaan ja harrastuksiin. Opettajankaan kaikki aika ei saa kulua työntekoon. Siksi toivon, että pystyt palautumaan työn rasituksista päivittäin.

Lopuksi toivon, että olet onnellinen. Sinullakin on oikeus olla tyytyväinen ja nauttia elämästä. Mielensäpahoittajaa lainaten: "Onnellinen on se, joka tässä elämässä saa tehdä sen minkä parhaiten osaa ja mihin voimat riittävät."

Kauteni liiton varapuheenjohtajana päättyy tammikuussa 2024. Toivon liitollemme ja jäsenillemme kaikkea hyvää!

Jaakko Sarmola
tuleva entinen varapuheenjohtaja

Tekstin lainaus on Tuomas Kyrön kirjasta "Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike" (WSOY, 2012).