Tehtäväpaketti Käärme kainalossa -kirjaan (PDF)

Silja Vuorikuru on laatinut tehtäviä Käärme kainalossa -kirjan käsittelyn avuksi.

Käärme kainalossa ja muita tarinoita on novellikokoelma,
jonka novellit pohjautuvat vanhoihin uskomustarinoihin
ja ns. urbaaneihin legendoihin eli kaupunkitarinoihin.
Jotkin tarinat saattavat olla oppilaille tuttuja esimerkiksi internetistä.

Novellit soveltuvat erityisesti yläkouluikäisille
ja alakoulun 5. ja 6. luokan oppilaille.
Pelottavia ja jännittäviä tarinoita -osioon
sisältyy kauhunovelleja,
jotka voivat järkyttää osaa lukijoista.
Tällaisia ovat etenkin
novellit ”Lankapuhelin” ja ”Kauhea iltasatu”.
Uskomattomia ja hauskoja tarinoita -osion novellit
sopivat sen sijaan myös nuoremmille lukijoille.
Novellit ”Setämies bussissa”,
”Harvinainen koiranpentu” ja ”Vaikea laskutehtävä”
sopivat hyvin myös alakouluikäisille.

Käärme kainalossa ja muita tarinoita sopii osaksi opetusta,
kun oppituntien aiheena on kirjallisuus,
erityisesti novellit.
Kirjan ja siihen liittyvien tehtävien avulla
voi harjoitella esimerkiksi
kirjallisuuden lukutapoja, tekstitaitoja
ja luovaa ilmaisua.

Novellien ja tehtävien avulla
voi myös herättää keskustelua
luotettavan ja epäluotettavan tiedon välisistä eroista.

Tehtävien joukkoon kuuluu sekä tunnistavia että soveltavia tehtäviä.
Tehtävät sopivat erityisesti yläkoulun
äidinkielen ja kirjallisuuden opetukseen.
Niitä voi käyttää myös S2-opetuksessa.

Hinta: 10 €

Tilauslomake

HUOM! ÄOL:n jäsenet saavat tehtäväpaketin maksutta käyttöön verkkosivujen jäsenalueen materiaalipankista.