Uusin Virke

PÄÄKIRJOITUS Virke 4/2018

Jaana Ristimäki

 

Kun sanat eivät riitä

”Mä näin ite, et mun piti multitaskata siinä – – meillä oli siinä barrikoitunut myyjä – – Tää oli vähän mahoton call. Se oli vain semmonen näkemys, no hard feelings. – – Se meni ihan nollille siinä, snap! Mun judgement call meni ihan nollille samalla – –”, televisio-ohjelma Diilin ensimmäinen pudotus sai kilpailijat selittelemään epäonnistumistaan. Anglismit markkinointikielessä eivät ole sinänsä uusi juttu, eivätkä ne enää jaksa niin suuresti ”irritoida”. Diili-jakson pudotuksessa tunteiden vallassa käyty puolustuspuhe on kuitenkin hyvä esimerkki sanavaraston kaventumisesta. Ongelma on sama, johon törmään työssäni päivittäin: monelle opiskelijalle englanninkielinen ilmaus on ensisijainen ja se tulee mieleen ennemmin kuin suomenkielinen sana.

Vieraskieliset vaikutteet ovat juurtuneet myös opiskelijoideni kirjoittamiin teksteihin: Ihminen, joka ei ole onnellinen, on epäonnellinen. Virkkeenalkuinen ”kuitenkin” erotetaan muusta virkkeestä pilkulla lähes poikkeuksetta. Sinäpassiivi on jo vuosia sitten korvannut nollapersoonan. Lohdullista kuitenkin on se, että yritystä on. Kun sanat eivät riitä kertomaan, niitä luodaan. Elämä ilman rakkautta voi tuntua ”mitätyksettömältä”, kun taas maaseudulla onnen tunnetta voi tuoda lehmien ”muuaus”. Valitettavasti nämä uudissanat eivät kerro sanaston rikastumisesta vaan köyhtymisestä. Monien nuorten sanavarasto alkaa olla jo lähtökohtaisesti huolestuttavan suppea. Jos oma äidinkielen taito ei enää riitä tunteiden, ajatusten tai kokemusten kuvailuun, ei ihme, että tutut englanninkieliset fraasit alkavat tuntua helpoilta ratkaisuilta, if you know what I mean.

Suomen kielen lautakunta teki 26.10.2018 kannanoton, jossa vaatii Suomelle pikaisesti kansallista kielipoliittista ohjelmaa. ”Olemme lähellä tilannetta, jossa on konkreettisesti tehtävä päätös siitä, haluammeko edelleen pitää kiinni äidinkielestämme vai olemmeko valmiit luopumaan siitä toisen kielen hyväksi – ensin vain joillakin elämän osa-alueilla mutta vähitellen yhä kattavammin”, kannanotossa varoitetaan. Tilanne on huolestuttava. Monen alan ammattikieli on jo vaihtunut englantiin ja tieteenkin kieli tuntuu liukuvan kaltevalla pinnalla: viime sunnuntain Helsingin Sanomissa haettiin työntekijöitä niin Cloud Infrastructure Engineerin kuin IT & Operations Managerinkin tehtäviin ja Jyväskylän yliopisto houkutteli ihmisiä suomenkielisiin apulaisprofessorin (tenure track) pesteihin iskulauseella ”JY. Just Add U”.

Olisikin kiinnostavaa tehdä pieni aikahyppy ja nähdä, millaiseen maailmaan me oppilaita valmistamme? Millaista kielitaitoa ja -tietoa he todella tarvitsevat tulevaisuudessa? Tällä hetkellä emme tarvitse kristallipalloa ennustaaksemme, että tämänkaltainen kielen ”kehitys” lisää eriarvoistumista. Siksi me olemmekin tärkeän tehtävän edessä: meidän on tehtävä parhaamme, jotta sanat saataisiin riittämään kaikille.