Iida Rauma: Hävitys – tapauskertomus
Hävitys – tapauskertomus
Iida Rauma 2022 (Siltala)
“Hävitys kysyy, kuinka kirjoittaa itsestä, jos oma itse on hajotettu. Kuinka dokumentoida lapsuutensa kauheudet kulttuurissa, jossa aikuiset vihaavat lapsia ja haluavat pyyhkiä jäljet menneistä vääryyksistä?”
Iida Rauman menestysromaani Hävitys - tapahtumakertomus (2022) kertoo nimensä mukaisesti hävityksestä useammalla eri tasolla: Hävitys päähenkilön omassa elämässä, kotikaupungissa ja yhteiskunnassa. Kirja keskittyy päähenkilön A:n näkökulmasta tämän elämänsä läpi kulkeneeseen epäreiluuteen ja kaltoinkohteluun. Hävitys on kuitenkin teoksena laajempi - se kuvastaa tietynlaista sortoa, mutta muilta huomaamatonta hävitystä.
Hävitys tuo esille Turun musertavan historian, jonka rooli etenkin kirjan alkupuolella on merkittävä. Turun pitkäkestoista sortoa selitetään tarinan kulun ohella historiallisten tapahtumien kautta. Kuvainnollistaen Rauma tuo kirjaan esille runneltun Turun lisäksi A:n kotikaupungin, Kaarinan, jossa päähenkilön kaltoinkohtelu sai alkunsa. Kaupungin historian ja A:n oman arjen ympärille lukijalle alkaa hiljalleen muodostua käsitys tämän omasta menneisyydestä.
Kirjaan oli aluksi haastavaa päästä mukaan, sillä vahvan miljöön kuvailun ja historiallisten tapahtumien läpikäymisen lisäksi alku ei muuta tarjonnutkaan. Blogisivu Lily.fi kommentoi kirjan alun luonnetta seuraavasti: Alkuun pääseminen oli itselleni todella tahmeaa, en jotenkin saanut otetta mosaiikkimaisesta vyörystä historiaa, katuja, detaljeja, tunteita ja ajatuksia. Samaistun tähän otokseen vahvasti. Kirjan alkua voisi kuvata nimenomaan tahmeaksi, jopa hidaskulkuiseksi. Se pyöri lähinnä voimakkaan miljöön kuvailun ja siinä velloamisen ympärillä.
Kirjan edetessä tarina muuttuu mielenkiintoisemmaksi kun A:n menneisyydestä saadaan kirkkaampi kuva. A:n lapsuus paljastuu surulliseksi kun selviää tämän kiusaamisen ja syrjinnän täyttämä menneisyys, joka on rakentunut sekä fyysisestä että erityisesti henkisestä väkivallasta. Käy ilmi, että erityisesti aikuisten auktoriteettien epäluotettavuus on A:n elämässä hyvin läsnä juuri tämän menneisyytensä vuoksi, sillä juuri he olivat sallineet ja jopa itse osallistuneet tähän syrjintään. Takaumien myötä lukijalle muodostuu kokonaisuus A:n nuoruudesta, jonka avulla voi myös selittää A:n nykyistä surullista ja ajoittain ahdistunutta ajatusmaailmaa.
Merkittävä sivuhenkilö on A:n vanha luokkalainen, Ira, joka jakaa saman ankean menneisyyden Kaarinan ala-asteella luokan hylkiönä. Kahden henkilön välinen suhde voimistuu kun A kohtaa Iran uudestaan ja A:n on saatava selvittää mihin tämän elämä on ajautunut näiden vuosien jälkeen. Ira on kuin muistutus vaikeasta menneisyydestä, jonka A haluaisi unohtaa. Mutta todellisuudessa tapahtumien unohtaminen ei ole mahdollista. Ne ovat muokanneet A:n omanlaisekseen aikuiseksi ja yhteiskunnan jäseneksi, jolta odotetaan täysin samanlaisia suorituksia kuin täysin positiivisen kasvatuksen omaavat. Iran vahvan ulkokuoren alta paljastuu samanlainen traumojen tuoma herkkyys, joka on kuin peilikuva A:n omille kokemuksille.
Teoksen juoni on hyvin uskottava ja perustuukin Rauman omiin kokemuksiin. Alku oli kylläkin melko hidastempoinen, mutta juoni etenee hurjaa vauhtia kun A tapaa Iran ja pui tämän kanssa heidän yhteistämenneisyyttä. Kirjan käsittelemät aiheet eivät ole todellakaan kevyemmästä päästä, vaan ne vaativat jatkuvaa paneutumista kirjaan ja sen sanomaan. Uskon kuitenkin, että tämä saattoi olla Rauman tavoite - jatkuva kiusaaminen ja mentaalinen väkivalta ei ole aihe, jonka voisi vain nopeasti sivuuttaa vaan läpi elämän kulkeva taakkaa, jota kirjailija itse joutui kantamaan. Tämän ilmaisu on kirjassa erittäin taitavaa ja A:n päänsisäiset takaumat hankalaan lapsuuteen näkyvätkin läpi koko kirjan.
Henkilöhahmoista melkein kaikki jäävät kuin mysteeriksi, sillä pääasemassa toimii A itse. Tosin päähenkilöäkin koskeva asia jäi täysin käsittelemättä, kuten tämän suhde perheeseensä ja koulun ulkopuoliseen elämään. Jälleen, uskon tämän olevan tarkoituksenmukaista, sillä esimerkiksi juurikin perhe-elämästä puhuminen ei varsinaisesti olisi tarinan kululle oleellinen osa. Olisi voinut olla myös mielenkiintoista kuulla enemmän läpi kirjassa esitellystä ilkeämaineisesta opettajasta, Anna-Maijasta. Mitä motiivit johtivat oman oppilaan halveksumiseen ja miten tähän ei puututtu moraaliselta kannalta? Toinen mysteeri kirjassa on Ira. Hänestä lukija saa tietää vastaavanlaisen kokemuksen kiusattuna ja tämän uuden uran kirjailijana, mutta sen enempää hänestä ei saanutkaan irti, vaikka olikin oleellinen osa tarinan kulkua.
Kokonaisuudessaan kirjan tunnelma on aiheidensa perusteella hyvin synkkä. Sekä nykyhetki että lukijalle esitetyt lukuisat takaumat tuovat ankean kuvan päähenkilön elämästä. Pieniä ilon roippeita tuo esimerkiksi tämän kollega, joka tuo lämpimiä vivahteita kirjan kylmän kalseaan ja ankeaan ilmeeseen. A:n käytöksestä ilmenee selkeä kamppailu fyysisten ja psyykkisten haasteiden kanssa, jota nämä takaumat tukevat.
Synkkyyden ja henkisten haasteiden jatkuvuutta kuvaa erityisesti tapa, miten kirjailija aloittaa sekä lopettaa kirjan: A sanoi, että niihin aikoihin hänen tavakseen oli tullut juosta öisin. Tämän lauseen merkitys korostuu, sillä tällä kirjan mittaisella rankalla matkalla ei muutu mikään. Kaikki vain jatkuu samanlaisena vailla oikeudenmukaisuutta, edes yksinkertaista anteeksi pyyntöä. Tämä tiivistää itse kiusaamisen luonteen ja sen ikävän tosi faktan, ettei läheskään kaikki kiusaamisen uhrit koskaan saaneet ansaitsemaansa kohtelua.
Hävitys on kirja, jota on vaikea laskea kädestä. Kyse ei ole mistään kevyestä lukukokemuksesta vaan tietynlaisesta elämyksestä, mutta uuvuttavasta sellaisesta. Kaikki se ahdingon määrä ja kuvailu, mitä kirja tuo mukanaan on niin todenmukaista, että lukijana pystyi asettamaan itsensä tuohon epäonnekkaaseen asemaan, minkä itse kirjailija on monen muun ohella joutunut kokemaan. Upea, mutta karu Hävitys on teos, joka kaikkien tulisi lukea ymmärtääkseen kiusaamisen elämänmittaiset raskaat vaikutukset.
-Saana Koivula
10.5.2023