Äidinkielen opettajain liitto katsoo, ettei nykyinen äidinkielen ja kirjallisuuden tuntimäärä riitä oppiaineen tavoitteiden saavuttamiseen. Tulevassa perusopetuksen tuntijaossa on otettava huomioon useissa tutkimuksissa todettu kielentaitojen taantuma.
Nykynuorten harrastukset eivät useinkaan tue kielentaitojen kehittymistä, ja medioituva yhteiskunta tarjoaa yhä hajanaisempia kielenkäytön ja viestinnän malleja. Pahimmillaan tilanne johtaa piittaamattomuuteen omasta kielestä, mikä puolestaan johtaa eriarvoistumiseen: äidinkielen taitojen hallinta erottaa yhteiskunnassamme menestyvät ja menestymättömät.
Äidinkielen taitojen taso on heikentynyt huolestuttavasti. Opetushallituksen selvitykset ovat paljastaneet erityisesti perusopetuksen yläluokille siirtyvien kirjoitustaidoissa vakavia puutteita. Aineenopettajien osuutta 5. ja 6. luokkien opetuksessa tuleekin lisätä. Lisäksi ÄOL ehdottaa kullekin yläluokalle (7–9) yhtä äidinkielen ja kirjallisuuden lisätuntia. Tämä mahdollistaisi mediakasvatuksen ja sähköisessä ympäristössä viestimisen välttämättömän harjoittelun.
Kouvolassa 31.1.2010
Äidinkielen opettajain liitto ry:n vuosikokous |