Muun muassa viime vuonna julkaistu kielipoliittinen toimintaohjelma Suomen kielen tulevaisuus (ks. www.kotus.fi) ehdottaa, että oppiaineen äidinkieli ja kirjallisuus nimi tulee muuttaa muotoon suomen kieli ja kirjallisuus. Oppiaineen nimestä on keskustelu alustavasti myös ÄOL:n neuvottelukunnassa ja hallituksessa, ja on ilmeistä, että liiton tulee muodostaa asiaan selkeä kanta. ÄOL:n hallitus päätti kuluneen vuoden viimeisessä kokouksessaan, että liiton vuosikokous Kouvolassa su 31.1.2010 käsittelee oppiaineemme nimen muuttamisen tarvetta ja linjaa liiton kantaa asiassa. Hallitus toivoo, että näillä kotisivuilla käytäisiin mahdollisimman laaja keskustelu aiheesta jo ennen vuosikokousta, mutta keskustelua on varaa ja syytä jatkaa varmasti vielä pitkään. Lähettäkää siis puheenvuorojanne kotisisujemme Keskustelua-osastoon.
Keskustelun käynnistämiseksi olen koonnut tähän keskeisimpiä nimiasiassa esitettyjä argumentteja. Toivon niiden herättävän vilkkaan halun kommentointiin jäsenistön keskuudessa.
Nimenmuutoksen perusteiksi Suomen kielen tulevaisuus -ohjelma esittää muun muassa seuraavia seikkoja:
– Suomessa asuu nykyisin merkittävästi aiempaa enemmän ihmisiä, joiden äidinkieli ei ole suomi mutta jotka siitä huolimatta voivat hallita suomen kielen yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin syntyperäiset kielenpuhujat. Erityisesti tämä koskee ns. toisen polven maahanmuuttajaväestöä.
– Monille nykysuomalaisille koko käsite äidinkieli on hankala määritellä, koska he ovat voineet koko ikänsä käyttää kotona esim. kahta kieltä vanhempien kanssa, asua lapsuutensa muualla kuin Suomessa ja aloittaa opiskelunsa muulla kielellä jne. Kuka on ja kuka ei ole syntyperäinen suomenpuhuja? Onko syytä eritellä ihmisiä etnisen taustan vai kielenkäyttötaidon mukaan?
– Oppiaineen äidinkieli ja kirjallisuus ja toisaalta S2-oppiaineen tavoitteiden suhde on hämärä; millaista on se suomi, jota pitäisi oppia? Opetussuunnitelma puhuu "syntyperäisen kielenpuhujan" tasosta, mutta millaista suomen puhujan taitoa silloin tarkoitetaan? Tavoitteleeko kielen opetus asiantuntijuutta eli taitoja ja kykyä toimia kielen avulla, vai sitoutuneisuutta eli kieleen identifioitumista, sen arvoihin, merkityksiin, sen edustamaan identiteettiin ja kulttuuriperintöön samaistumista? (Ks. mm. ohjelman s. 87-88.)
– Monikielisyys ja monikielisyyden yksilön ihanne kyseenalaistavat kahtiajaon äidinkieleen ja suomeen toisena kielenä. Samoin uuden teknologian aiheuttama viestintämaailman muutos lisää sitä, että ihminen voi samanaikaisesti kuulua moneen erikieliseen viestintäyhteisöön riippumatta siitä, minkäkielisessä yhteisössä fyysisesti elää.
Lisäksi eri yhteyksissä on tuotu esiin oppiaineen nykyiseen nimeen liittyviä muita ongelmia:
– Termi äidinkieli on kansainvälisissä yhteyksissä ongelmallinen, koska mm. eurooppalaisissa yhteyksissä kunkin maan kielen opetusta yleensä nimitetään kyseis(t)en kiel(t)en nimellä: oppiaineena on siis esim. svenska tai English. Käsitettä kotikieli tai äidinkieli käytetään pikemmin silloin, kun puhutaan esim. maahanmuuttajan kotikielestä.
On kuitenkin esitetty, että oppiaineen nimenä äidinkieli ja kirjallisuus sisältäisivät jotakin enemmän kuin suomen kieli ja kirjallisuus. Tällöin on korostettu, että äidinkieli on nimenomaan myös identifioiva ja kulttuuriperintöä välittävä oppiaine, mitä konnotaatiota ei välttämättä nähdä nimessä suomen kieli ja kirjallisuus. Toisaalta on kysytty, eikö myös esim. S2-opetuksen tulisi yhtä lailla sisältää kulttuurisesti identifioivaa ja integroivaa aineista sitä opiskeleville.
Hyvää uutta vuotta ja antoisaa keskustelua toivottaen ja toivoen
Mervi Murto, ÄOL:n pj. |
Sivukartta
