Varmista oppilaitoksesi laskutusosoite!
Monet kunnat ja kaupungit ovat muuttaneet
laskutuskäytäntöjään, joten varmistathan ennen tilauksen tekemistä koulunne
käyttämän laskutusosoitteen.
Mikäli koulunne käyttää erillistä laskutusosoitetta, on laskutusosoitteen ilmoittaminen
kokonaisuudessaan välttämätöntä. Kun käytössä on erillinen laskutusosoite, tarkoitetaan
sillä, että lasku lähetetään eri osoitteeseen kuin tilatut tuotteet. Mikäli laskutusosoite
on puutteellinen tai väärä, ei laskua voida maksaa ja uuden laskun pyytäminen
aiheuttaa sekä maksajan että laskuttajan puolella turhaa ja ylimääräistä työtä sekä kustannuksia.
Laskutusosoite liittyy myös arvonlisäverovähennyskelpoisuuteen.
Joissakin kunnissa ja kaupungeissa laskutuksen yhteydessä on välttämätöntä mainita
koulun yhteystietojen edellä myös kunnan tai kaupungin nimi (vaikka siis mitään
erillistä laskutusosoitetta ei olisikaan). Pyytäisimmekin kutakin tilaajaa
tarkistamaan koulunsa laskutuskäytännön oman oppilaitoksensa maksuliikenteestä vastaavalta
henkilöltä.
Ympäri maata tulevat tilaukset, erilaiset laskutuskäytännöt,
vanhentuneiden laskutustietojen käyttö sekä kuntien lisääntyvä yhdistyminen
tekevät oikeasta laskutusosoitteesta aiempaa välttämättömämmän. Laskutusosoitteen
ilmoittaminen on olennaista senkin vuoksi, että käyttämäämme
laskutusohjelmaan on mahdollista rekisteröidä asiakkaat ainoastaan laskutusosoitteen
perusteella.
Vaivannäöstä etukäteen kiittäen,
ÄOL:n ja Laatusanan henkilökunta
|