Jos palkkaa on maksettu väärin
Äidinkielen ja kirjallisuuden opetusvelvollisuus muuttuu hieman 1.8.2012 alkaen Kunnallisessa yleisessä opetusalan virka- ja työehtosopimuksessa. Sen jälkeen lukion päätoimisen tuntiopettajan opetusvelvollisuus on sama kuin lehtorilla.
Tässä yhteydessä on käynyt ilmi, että joissakin kouluissa tuntiopettajille on maksettu palkkaa väärän opetusvelvollisuuden mukaan. Heille on maksettu siis liikaa palkkaa. Virkaehtosopimus ei kiellä maksamasta kenellekään enemmän kuin palkkataulukkoon on kirjattu – kokonaan eri asia on, jos palkka on maksettu väärin perustein. Tämän vuoksi muistutettakoon, että jokaisen opettajan on lukuvuoden alkaessa tutustuttava omaan opettajatietolomakkeeseensa sekä tietysti kuukausittain omaan palkkakuittiinsa.
Jos joudut tilanteeseen, jossa työnantajasi perii väärin maksettua palkkaa takaisin, ole yhteydessä luottamusmieheesi. Hän kertoo sinulle oikeutesi ja sen, kuinka monelta vuodelta väärin maksettuja palkkoja voidaan periä takaisin. Periaatteena tulisi ainakin olla se, että takaisinperintä kestää saman verran, kuin palkkaa on maksettu liikaa. Kaikkea väärin perustein maksettua ei siis tulisi periä pois kerralla.
Jaakko Sarmola
ÄOL:n edunvalvontaryhmä |