Äidinkielen oppimisen edellytykset turvattava
Äidinkielen opettajain liitto (ÄOL) on huolissaan nuorten heikentyneistä luku- ja kirjoitustaidosta. Liitto muistuttaa, että vankka luku- ja kirjoitustaito ovat edelleen kaiken oppimisen perusta. Tämän vuoksi on tärkeää, että äidinkieleen ja kirjallisuuteen varataan riittävästi tunteja ja resursseja läpi koulu- ja opiskeluajan. Lisäksi liitto painottaa, että kieli- ja viestintätaitojen oppiminen on yhteispeliä, josta jokaisella oppiaineella on vastuu kaikilla kouluasteilla.
Peruskoulun uudesta tuntijaosta päätettäessä on muistettava, että oppilaan kielellisen kompetenssin kehittyminen on pitkä prosessi, jossa äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksella on merkittävä rooli. Liitto vaatii, että peruskoulun uudessa tuntijakoesityksessä huomioidaan äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen tärkeys ja että tuntimääriä lisätään peruskoulun viimeisillä vuosiluokilla, jotta nuorten yhteiskunnassa tarvitsemia kieli- ja viestintätaitoja voidaan paremmin tukea ja ohjata.
Äidinkielen opettajain liitto muistuttaa, että vaikka perusta elämässä tarvittaville kieli- ja viestintätaidoille saadaan peruskoulussa, on lukion, ammatillisen toisen asteen ja korkeakoulujen äidinkielen ja viestinnän opetuksella merkittävä tehtävä nuorten kieli- ja viestintätaitojen ohjaamisessa.
Joensuussa 14.1.2012
Äidinkielen opettajain liitto ry:n vuosikokous |